torstai 28. joulukuuta 2017

Uusiseelantilainen pavlova uuden vuoden vastaanottajaisiin

Pavlova valmiina uuniin
 
Pavlova on ihana marenkikakku. Loistavaa vierastarjottavaa, sillä sen voi paistaa hyvissä ajoin etukäteen. Täyte kannattaa laittaa vasta juuri ennen tarjoilua, ettei rapeus kärsi.

En ole oikeastaan jälkiruokaihminen. Enkä kakkujen tai leivosten suuri ystävä. Paitsi marengin. Syntymäpäiväkakussani oli jo pienenä marenkia. Ellei se ollut kokonaan marengista!
Australialaiset ja uusiseelantilaiset ovat kiistelleet, kummassa maassa pavlova on keksitty. No, sen resepti on ainakin ollut ensin uusiseelantilaisessa keittokirjassa, joten eiköhän se sieltä ole.
Tästä pavlovasta on tullut perheemme suosikki. Se on rapeakuorinen, mutta poutapilvenpehmoinen sisältä. Ja sopii myös gluteenitonta ruokavaliota noudattaville!

Perinteisesti pavlovan pinnalle lusikoidaan kermavaahtoa ja uusiseelantilaisittain runsaasti kiiviviipaleita.  
Tässä versiossa käytetään täytteeseen jääkaapissa seilaavan torttutäytepurkin loppu. Tylsänvärinen seos saa väriä pakastevadelmista!




Pavlova
gluteeniton
10-12 annosta

4 valkuaista
4 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl valkoviinietikkaa
1 tl perunajauhoja
1 dl kiehuvan kuumaa vettä

Täyte:
2 dl kuohukermaa
1 tlk (250 g) maitorahkaa
n. 1/2 tlk (a 300 g) luumusosetta (tortuntäyte)
(sokeria)
(pari ripausta kanelia)
2 dl pakastevadelmia

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Levitä uunipellille leivinpaperi ja voitele öljytilkalla halkaisijaltaan  noin 25 cm:n pyörylä keskelle paperia.

Kaada valkuaiset kulhoon, mittaa päälle sokeri (sitä tarvitaan oikeasti noin paljon!!), vaniljasokeri, viinietikka ja perunajauhot. Ala vatkata ja kaada samalla kiehuva vesi ohuena nauhana seokseen. Jatka vaahdottamista 10-15 minuuttia, kunnes vaahto on sitkeää, tiukkaa ja pysyvää. 


Lusikoi vaahto leivinpaperille öljyttyyn pyörylään. Älä tasoita pintaa, pavolva saa näyttää rouhealta!
Nosta pelti uuniin. Paista 2 minuuttia ja sammuta uuni. Jätä marenkikakku uuniin vähintään 8 tunniksi tai vaikka yön yli.

Irrota kakku varovasti leivinpaperista ja liu’uta tarjoiluvadille (tai nosta se paperin kanssa vadille ja leikkaa ylimääräinen paperi halutessasi pois.) Jos kakkuun tulee särö se ei haittaa, sillä pinnalle tulee kuitenkin kerma peittämään railot.  
Säilytä pavlova kuivassa paikassa kosteudelta suojattuna.

Valmista täyte vähän ennen tarjoilua.
Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon rahka ja tortuntäyte. Mausta halutessasi sokerilla ja kanelilla.
Lusikoi täyte pavlovalle, ripottele pinnalle kohmeisia vadelmia ja nosta tarjolle.

Vaihtoehtotäyte:
Mausta kerma-rahkaseos lemon-, lime- tai vadelmacurdilla maun mukaan.
Tai mausta se ruusu- tai appelsiininkukkavedellä, levitä pinnalle appelsiinipalasia ja ripottele pinnalle granaattiomenansiemeniä (saa pakasteena esim. Pirkka-sarjassa).


HERKULLISTA VUOTTA 2018!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti