Vegaanisella juustokastikkeella pehmennetty parsakaali (tai kukkakaali) on herkullinen #kasviskeskiviikkoon sopiva ateria. Joko sellaisenaan salaatin kanssa tai tarjoa lisäkkeenä esimerkiksi grillatulle maissille ja herkkusienille.
Kermana käytin Oatlyn IMatia, mutta muutkin kasvi”kermat”
käyvät. Juustona Porlammin VegePlus Cheddaria ja pinnalle ripottelin
VegePlusraastetta.
Ja jos ruuan ei tarvitse olla maidotonta, käytä ruokakermaa,
cheddaria ja emmentalraastetta.
4 annosta
vegaaninen
400 g parsakaalia
1 rkl öljyä
n. 150 g cheddarin tyylistä juustonkaltaista tuotetta
2-2,5 dl kasvipohjaista kermankaltaista tuotetta
suolaa ja mustapippurirouhetta
(Pinnalle: n 1 dl vuustoraastetta)
Huuhtele parsakaali. Paloittele käsin tai veitsellä kukinto
pienemmäksi nupuiksi. Kuori ja viipaloi varsiosakin ja asettele uunivuokaan.
Valuta päälle öljyä ja nosta 200 asteiseen uuniin noin 5
minuutiksi.
Raasta cheddarvuusto. Kuumenna ”kerma” ja sekoita cheddar
joukkoon. Se ei sula samalla tavalla kuin juusto. Kuumenna hetki koko ajan
sekoittaen.
Mausta suolalla ja mustapippurilla. Kaada esikypsennettyjen
parsakaalipalojen päälle ja ripottele pinnalle halutessasi vuustoraastetta.
Jatka kypsennystä noin 15 minuuttia, kunnes
parsakaali on napakan kypsää.
Anna jäähtyä hetki ja nauti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti