Yakisobaa on aina tarjolla kaikissa katu- ja muissa tapahtumissa Japanissa. Se on paistettuja (yaki) nuudeleita (soba), joiden seassa on kaalia, muita kasviksia ja lihaa. Sen salaisuus piilee kastikkeessa, jonka maku hiukan vaihtelee tekijän (tai valmiskastikkeen brändin) mukaan.
Kastikkeessa on ainakin soijakastiketta, Worcestershire-kastikkeen
tapaista kastiketta, riisiviinietikkaa, inkivääriä ja vähän makeutta. Joissakin
kastikkeissa on myös pientä chilin potkua.
Japanissa ruuan
pinnalle ripotellaan kuivattuja tonnikalahiutaleita ja etikkaliemeen säilöttyjä,
punaiseksi värjättyjä inkiväärisuikaleita.
Käyttämäni nuudelit eivät olleet ihan oikeita. Kaapista löytyi vain vehnänuudeleita
(munanuudelit olisivat lähempänä). Ja lihan sijaan käytin BBQHärkistä. Mutta valinnoillani ruuasta tuli vegaanista.
4 annosta
nuudelivalinnalla vegaaninen ja gluteeniton
250 g nuudeleita
300 g keräkaalia
pieni punainen tai vihreä paprika
2-3 porkkanaa
1 sipuli
1 yksikyntinen valkosipuli
1 rasia (250 g) Härkistä tai nyhtökauraa
1 tl raastettua inkivääriä tai inkivääritahnaa
(1-2 tl makeaa chilikastiketta)
n 1 dl Bulgogi Marinadikastiketta
Paistamiseen öljyä
Pehmennä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Suikaloi kaali
ja paprika sekä kuoritut porkkanat ja sipulit. Kuullota kaalia muutama minuutti
kuumassa öljyssä isolla pannulla. Lisää porkkanat ja sipulit ja jatka
paistamista koko ajan aineksia nostellen noin 5 minuuttia. Ainekset saavat
saada hiukan väriä. Lisää paprikat, inkivääri ja halutessasi chilikastike.
Kumoa päälle valutetut nuudelit ja kaada päälle kastike. Kuumenna vielä hetki
nostellen aineksia sekaisin ja laita tarjolle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti